Jylhän sukuseura

SUKUSEURAN PERUSTAMINEN

Paavo Jylhä (s.1914, sotilasteknikko evp. 1974 alkaen) kutsui Tampereelle Ravintola Finlaysonin palatsiin 30.6.1990 serkkujensa lapsia 18 henkeä. Siellä päätettiin sukuseuran perustamisesta ja valittiin 10-henkinen toimikunta asiaa valmistelemaan.

Toimikunta päätti, että sukuseuran perustava kokous pidetään Kannonkosken Piispalassa 13.7.1991. Tässä ensimmäisessä kokouksessa oli läsnä n.100 suvun asioista kiinnostunutta henkilöä.
Mainitussa kokouksessa valittiin sukuseuran hallitukseen Paavo Jylhän lisäksi 8 muuta jäsentä (ks. Toimintakertomukset: 1989-1994).

Kipinän sukututkimuksen aloittamiseen Paavo sai serkkunsa tyttären tyttäreltä kahden sukupolven ajalta. Muut tiedot on hankittu kirkonkirjojen mikrofilmeiltä ja osin seurakuntien virkatodistuksista.
Puutteita on lähinnä 1850-luvulta tähän päivään suurelta osin.
Eri paikkakuntien historiat, kuten: Kokkolan pitäjän yläosan historia, vanhan Saarijärven historia, Suur-Viitasaaren historia ja pienemmät historialliset teokset ovat antaneet pohjaa tutkimukselle ja tietämykselle.

Sukuseuramme koostuu kahdesta eri Jylhän suvusta: Kaustisen Jylhät ovat 1400-luvun lopulla syntyneestä Knut Kaustarista ja hänen pojastaan n. vuonna 1540 Virkkaloina jatkuneen suvun (n. 9 sukupolvea) jatke. Matts Andersson Virkkala s.19.8.1683 tuli isännäksi (vävyksi) Jylhän taloon 19.10.1702, josta Kaustisen Jylhät ovat siinneet tähän päivään asti.

Perhon Jylhät ovat Rautalammin pitäjästä tulleen Johan Mattssonin jälkeläisiä v:sta 1697 alkaen. Suku on saanut Jylhä-nimensä Perhossa sijaitsevasta Jylhä-nimisestä järvestä.

Sukuseuran perustamisen aikoihin v.1991 ”Perhonen” Marja-Leena Hakkarainen, os. Jylhä ja Paavo Jylhä uskoivat olevansa samaa sukua. Yhteistä esi-isää ei kuitenkaan ole löytynyt, mutta se ei ole haitannut yhteisissä tapaamisissa ja sukukokouksissa viihtymistä vaan hyvin on toimeen tultu ja lukuisia ystävyyssuhteita solmittu yli ”sukurajojen”.

Mitä todennäköisimmin muitakin eri Jylhän sukuhaaroja löytyy näiden kahden lisäksi; mm. Ylivieskan alueelta, josta Elsi Kaarlela on kirjoittanut v. 2003 julkaistun kirjan ”Jylhän suku”.

Sukuseuran tehtävät:

  1. Herättää mielenkiintoa sukuamme kohtaan ja antaa käsitys Jylhien historiallisista vaiheista ja elämän menosta menneinä aikoina.
  2. Jatkaa sukuselvityksen tekemistä niin ”Kaustisten”, ”Perhosten”, kuin muidenkin Jylhien osalta.
  3. Pitää sukukirjaa mahdollisimman hyvin ajan tasalla, keräämällä tietoa niin nykyisistä kuin pois menneistäkin Jylhän sukuisista ihmisistä.